Minulla on päässäni rastat. Kavereilla myös. Käärin ne ylös päälaelle kruunuksi, jotta voin syödä. Syömme samasta astiasta nuotiolla paistettua tänään järvestä pyytämäämme ahventa. Lain mukaan voimme leiriytyä vuorokauden, olemme olleet täällä viikon. Meillä ei ole mikään kiire. Junia tulee ja menee. Asumme teltoissa, pukeudumme boksereihin - jotkut kutsuvat niitä alushousuiksi. Rannalla käy perheitä uimassa ja aurinkoa ottamassa. Me emme välitä heistä, emme häiritse, puhu mitään ja annamme heidän olla. He mulkoilevat ja tekevät meistä tikkuja ja tikusta asiaa.
Lehdessä lukee että olemme terroristeja. Olemme laihoja, poltamme yhdessä rauhanpiippua ja fiilistelemme sorsaseurueen kanssa laiturin kupeessa. Perheet huutavat ja sotkevat ja ovat isosti uimarenkaineen ja patjoineen. Me vetäydymme, teemme tulet nuotioon vain yöllä. Nukumme ja pohdimme, mitä maailma on meille antanut ja mitä me haluamme sille antaa. Meissä asuu rauha, mutta tahtomisen ja kiusaamisen pakko käy kerran päivässä luonamme kysymässä kuulumisia. Ei usko, että haluamme vain tässä olla - sään armoilla ja oma tunto pitää piippua pystyssä. Ne jotka eivät kysy, niillä näyttää olevan rannalla hauskaa.