Se on kulttuurien, tyylilajien, ammattikuntien ja ilmiöiden sulatusuuni. Se on yhteinen jalkatila, sukupuolten ja sukupolvien jaettu ikkunalauta. Se on muotoiluinstituutissa suunniteltu kuosi penkissä, jota tuhannet takapuolet yhdessä kuluttavat. Se on uteliaan nenänkuva ikkunassa. Se on katseiden kohtaamista tai harhailua, se on asenteiden asettamista nöyrästi alumiinihyllyyn (ellei ole ostanut kassille lippua). Se on ilmaisjakelulehtien taakse piiloutumisen rukoushuone, se on elähtäneiden eväiden tai kahvin satunnaiset hajut, tai valkosipuli hänen hengityksessään.
Se on turhautuneet huokaukset, kyllästynyt pälyily, hitaasti pipojen tupsuista yläilmoihin kohoavat kysymysmerkit. Se on ruumis radalla, taas, ja jatkamme lukemista. Se on muoviseen koteloon sijoitetun lipun kaivamista vakiotaskusta, ja taskuun takaisin laittamista. Se on rutiinia, ja se on joka päivä uusi elämys halusitpa tai et. Se on valinta mutta ei vaihtoehto. Se on yhteisöllisen kulttuurin pohjallinen. Se voi olla karjavaunu vailla luonnollista energiatuotantoa, eteerinen kuvitelma ympäristöteosta. Luonnollinen sosiaalinen tapahtuma ilman vertaistuen akuuttia tarvetta.
Se on tutustumista toisen ihoon, ihohuokosiin, talineritykseen ja toiveeseen, että se jäisi pois seuraavalla asemalla. Se on nälkä joka himoaa toisen suklaata Haarajoella 45 minuutin odottelun jälkeen, ja sitä kiukkua kerättäväksi omaan kammioon. Se on tilannekomiikkaa.
Se on uni, joka ottaa tasaisen otteen ennen Keravaa. Se on Pasila, jossa massa purkautuu. Tulee ulos kuin silikonieristeet hirtten välistä. Rullaportaat ja neljän minuutin rauha, maisemassa Helsinkipyörä, Oopperatalo ja Töölönlahti - jokaisen junamatkailijan pyhä kolminaisuus.